Minä olen Rölli ja en suinkaan kateudesta johtuen vihreänä vaan kattovalosta johtuen melkoisen keltaisena. Ei löytänyt parempaa valonlähdettä taustalle tuo ihmisotus ennen kuin rupesi valokuvaamaan. Mutta tämä kuva saa nyt kelvata, ainakin ennen kuin ehdin uutta etsiskellä.

Emäntä on vienyt minut monta kertaa näyttelyihin ja niissä on olut ihan kivaa. Siellä seistään vaan ja vähän kävellään ja tiiättekö, kaikki katsovat. Pikkasen hienoa! Kaikki huomio tulee ihan tosta noin vaan ja makkaraa sataa suuhun! Silleen ryhdikkäänä kato kun seisot siellä näyttelyssä niin pian on massu pullollaan herkkuja.  Kannattaa ehdottomasti kokeilla!!

Minä olen emännän koiruuksista vanhin ja, öhöm, myös viisain. Niinpä tarkkailen välillä maailman menoa ja myös kirjoitan siitä kommentteja ja mietteitä muistiin... emännän avustuksella tosin. Näillä tassuilla kun on hieman hankala näpytellä tietsikan näppäimistöä. Niitä raapustuksiani löytyy tuolta päiväkirjan puolelta. Välillä tulee taukoa kirjoituksissa kun pitää ehtiä pitämään pikkusällejä kurissa ja herran nuhteessa. Mutta kirjoitellaan lisää kun ehditään....mikäs kiire meillä tässä, valmiissa maailmassa.

(Galbaras Minstrel  x  Galbaras Sarah)

Tämä nuori sälli on sit Pitko. Pitko ei asu täällä kotona meidän kanssamme, vaan asuu Seijan luona. Pullan seurana. Pullakin on dandie. Herkulliset nimet pojilla, vai mitä? ;-) 

Pitko ei olekaan enää mikään pikku-killi...ainakaan omasta mielestään. Tosin tässä kuvassa ei ikää ole juurikaan enempää kuin yksi vuosi ja pienet rapiat päälle. 

Pitko on emäntämme ensimmäisen dandien tyttären poika. Suorassa linjassa sukua ihan ihka ensimmäiselle siis. Se menee niin että Carmilhan Chippendale -> Galbaras Sarah -> Pitko. Saas nähdä jatkuuko ketju vielä yhdellä sukupolvella vai jääkö se tähän.

Pitko on käynyt parissa näyttelyssä ja ehkä näemme hänet vielä tulevaisuudessakin kehässä. Kunhan hän vähän kasvaa ja komistuu. Hän on tullut isäänsä....hitaasti kasvaa, ei kohisten. Mutta hiljaa hyvä tulee, niinhän se sanonta kuuluu.

Minä olen Pipari ja syntynyt tuossa isohkon veden toisella puolella, Ruotsissa. Paikka jossa synnyin on nimeltään Karlstad ja minua hoitelivat silloin Gun ja Ove. Sitten tuli Leila ja haki minut omaan kotiin. 

Minä kuulemma näytän aika paljon isältäni (joka on jo edesmennyt). Luonteeltani olen kiltti ja ystävällinen ja melko rauhallinen. Rakastan kaikkia ihmisiä yli kaiken. Siksipä toiminkin kaverikoirana Hämeenlinnassa. Käymme Leilan kanssa töissä viikottain.

Minulla on muuten maailman kaunein ja komein ääni! Ette uskokaan! Voi jee! Siksipä sitä on pakko käyttää päivittäin useampaankin kertaan. Voin kertoa juttuja tai sitten ilmaisen mielipiteeni. Ei sillä oikeastaan väliä mitä sitä puhuu, pääasia että puhuu. :-) Ja olen harjoittanut itselleni varsin laajan ääniskaalan! Osaan viheltää ja piipittää, ujeltaa ja voivottaa, mölytä ja räksyttää. Monikaan ei kuulemma samaan pysty! 

Minulla on muuten kolme omistajaa: Leilan lisäksi vielä Tarja ja Marjut.

Öhöm, minä olen Huugo. Nuorin joo, mutta älä anna sen mitenkään hämätä! Minä olen meinaan aika näpsäkkä poika ikäisekseni ja tulen taatusti huomatuksi. Olen nimittäin juuri keksinyt että kirkumalla saan helposti muilta koirilta tahtoni läpi. ;-) Minä siis osaan pitää ääntä itsestäni ja joskus on kiva järkätä ihan vaan paljon melua tyhjästä. Elämässä pitää olla "äksöniä" ettei pääse tylsyys yllättämään.

Luonteeltani olen temperamenttinen ja sähäkkä. Isona minusta tulee muuten lauman pomo. Toiset tosin nyt vain naureskelevat minulle ja haaveilleni, mutta oottakaahan vain kunhan tästä hieman vanhenen. Sitten minulla on myös monta neitoa laumassani ja ne on kaikki vain minulle. Näin olen päättänyt. 
Minä en kenties ole suurin mutta ehdottomasti olen kyllä kaikkein komein! Eli tytöt, huom!! Kannattaa ottaa yhteyttä... nimim. erittäin komea ja hyvin kiinnostunut ;-) 

Olen muuten käynyt jo muutamassa näyttelyssäkin ja sanovat että olen lupaava. Mitähän se lienee tarkoittaa? Toivottavasti sitä että minulle syötetään jatkossakin paljon makkaraa ja lihapullia. :-) 

Minä olen Iiris ihanainen tosin minua kutsutaan myös nimellä "totinen torvensoittaja". Sillä on kuulemma jotain tekemistä suurten ja vakavien silmieni kanssa. 

Joka talossa täytyy kuulemma olla yksi filosofi ja meillä se olen minä. Tykkään funtsailla asioita ja sanovat että joskus voi melkein kuulla miten aivosoluni raksuttavat. Se ei ole mitään turhaa raksutusta, vaan kyllä se tuotta tulostakin! Mainittakoon tässä yhteydessä vaikka omatoimisesti opittu temppu "istu nätisti". Ihan itse sen keksin ja opin.

Minä olen aika herkkä tyttö. Ja hyvin kiltti. Jos emäntä suuttuu niin se on ihan kamalaa! Kääk! Silloin on pakko luikkia piiloon ja toivoa ettei taivas tipu niskaan. Muuta naureskelevat asenteelleni, mutta eihän sitä koskaan voi tietää. Joidenkin mielestä olen ehkä liiankin "tossukka", mutta minullakin on oma fanijoukkoni. :-) 

Ytyäkin minusta löytyy, mutta oikeastaan vain silloin kun minun täytyy puolustaa pentujani. Muuten elelen rauhassa ja annan muidenkin elää samalla lailla. Minullakin on muuten kaksi omistajaa - Leila ja Tarja.

Minua kutsutaan nimellä "nanny" tai siis tietysti Taikahan minun oikea nimeni on, mutta kuitenkin. Minä nimittäin tykkään hoitaa ja leikittää pentuja ja vähän vanhempiakin koiria. Olen opettanut lauman nuoret koirat leikkimään sen sijaan että ne vain heittäisivät painia tai nahistelisivat.

Minusta elämässä pitää olla menoa ja meininkiä. Tylsää olisi vain nukkua sohvan nurkassa päivät pitkät. Tosin kyllähän se menee päiväuniaikaan, mutta ei jatkuvalla soitolla. Päivöt puuhastellaan ja yöllä nukutaan...ja aamulla ei ole mitään kiirettä ulos, varsinkaan talvisaikaan. Heräillä pitää kaikessa rauhassa, sitten vasta voi aloittaa palloleikin tai kaverien kanssa riehumisen.

Minä en ole laumani pomo, mutta ei minua kyllä pompotellakaan. Osaan nimittäin sanoa takaisinkin jos tarve sitä vaatii. Osaan olla tulta ja tappuraa, mutta voittopuolisesti olen sylivauva ja jaksan kuunnella rapsutuksia.

Olen muuten perinyt isäni käheän haukun joka raikaa silloin kun minusta tuntuu että mielipide pitää ilmaista.